Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
     

Kanavointia kosmoksesta näin presidentinvaalien alla...

Pikku kanavoitia kosmoksesta;  tulevalle maamme presidentille puolisoineen (maan äiti),  mikä rooli sinänä onkin aivan yhtä tärkeä kuin itse presidentinkin titteli, eikä sitä voi kukaan kieltää. Tähän jännittävään saumaan olin pakotettu etsimään ohjenuoraa henkimaailmasta, mihin tarttua (äänestyskopissa viimeistään:)  ja sain kuin sainkin tähän opastusta henkioppaaltani ja mistä hän sitten taas tietonsa sai minulle välitettäväkseen, onkin jo asiankulku sinänsä, mikä ei vielä tullut minullekaan täysin selväksi:)

Asiaan... siis kanavointiin, mikä kuului  / näkyi seuraavanlaisesti suomennettuna:)

Arvoisat suomalaiset ja Suomen maassa suuressa asuvat ja äänestävät kansalaiset, minulla on ilo ja kunnia julistaa teille tätä kanavoimaani etäsanomaa täältä maailmankaikkeuden lakeuksilta, mistämuodoin kanavoidessani koenkin teidän hätänne olevan suuri, mut apumme on onneksi lähempänä kuin uskottekaan:)

On Suomen edessä nyt synkät mutta sitäkin kiinnostavimmat ajat käsillä, nyt onkin syytä koota kansalaiset riveihin eikä saattaa heitä hätään pirstomalla kaiken olevaisen isänmaallisen arvon, mikä on vielä Suomi-äidillä jäljellä sitten mummon markkojen.

Ei olisi vielä ehkä sittenkään tarvetta poistaa kaikkea isänmaallista arvokkuuttamme mitkä siniristilippumme varaan on aikoinaan laskettu,  on syytä kunnioittaen muistaa esi-isiemme kruunaamattomat sielut, mitkä veriveloistamme on lunastettuttu ja lepohon maamme syvyyksiin haudattu.

Sankarivainajat joukkohautojen, maan äitivainaat, lotat kautta aikojen ovat olleet esimerkkinä maamme isänmaallisuuden lunastamisen tärkeydestä ja sinivalkoisen Suomemme pelastamisesta henkeen ja vereen.
Tähän sielujen lunastuksen henkeen on tulevan presidenttiparinkin kädet sidotut ja siten maamme tulevan isän ja maan äidinkin rukouksetkin ovat meille kansalaisille onneksemme luetut.

Siunausta tulevalle presidentille: maamme isälle ja puolisolleen: maamme äidille !

Avaruuden akkunasta kuultua, nähtyä ja hyväksi havaittua kosmista mielen koettelua ja taivaallista sielun tavoittelua.

meediomirelle.blogspot.comJ a niin on rauha laskeutunut Suomen-niemelle hetkeksi ja kaikilla on (toivottavasti) hyvä ja iloinen mieli vain onko:) Näin pressakisojen jälkimainingeissa odotellessamme "tsunamin" iskeytymistä äänitaajuksien rantavalleihin, mitä pönkitetty on niin sankoin joukoin kuin parhain tahdoin ja mielipitein. Mielipitein mitkä eivät erotakaan  "tokkia"  toisistaan vaan yhdistävät rauhan sanomain kautta rantain niin aseveljet kuin rauhantoverit...mielipitein mitkä eivät sekoitakaan "tokkia" toisiinsa vaan selkiyttävät, näkymiä yli puoluerajojen ja pohjimmaisten tuntojen isänmaallisten.

Aikaa on vielä (onneksi) viimeisen voitelun ehtoolliselle, "tsunamia" odotellessa onkin ehkä syytä vielä mietiskellä niitä näitä, kosmisiakin ulottuvuuksia pohdiskella, mietiskellä syntyjä syviä, merkityksiä kalevalaisia, lemminkäisen laulannoista puhumattakaan, mist löytyä voiskin se oivallus, mik´ jäänyt on tupen alle.

Tupen rapinat ja vapaat valinnat, rajat arvojen isänmaallisten, nostattavat nyt pintaan hien iholle hallituksen...jälkilöylyjen heittoa ei mäntyniemen savusaunakaan mahdollista.

Näkymät kosmiset äänien jakautumisien, ilosanomain kautta innoittavat suurta taivaallista joukkoa todentotta joskin lamauttavat osaa sieluista sanomattomista.

Olemassaolevien positiivisten olosuhteiden suhdannekehityksien aaltoliikkeestä edetessämmne aina enenevissämäärin kohti yhteneväistä Suomen kansaa,  joka saa sitä mitä tilaa ja tilauksensa myös kunnialla lunastaa.

Kävi miten kävi,  tuli sitten pressaksi kumpi vain kampi... kumpiko sittenkään voittaa, se nähtävksi jää ja viides helmikuuta itsekullekin selviää.

Siihen saakka nyt taistohon käyvät suomalaiset sielut ikään ja säätyyn katsomatta, niin viheriäisillä unelmilla  kuin sinivalkoisilla ristilipuilla on kunniankujat viritetty ja järjen sapelit älykkyydellä teroitettu.

Ei ole voittajaa eik´ häviäjää turha vielä erotella, se selviää kun aika on ja siihenhän on vielä päiviä pitkiä joten nyt relaten rauhoittumaan ja antamaan energioiden yhdistää omiasi yli puoluerajojen:)

Pakinointeja kansakunnan riveistä ja rivien väleistä:)

 

 

 

 

 

 

Ihmeitä tapahtuu aina ja kaikkialla, kunhan vain "niille" annetaan mahdollisuus tulla itsekunkin luokse...

09.06.2011 - 19:05 / Kategoriat: bloggaus

Ennustuspalvelujen ihmeitä voit tiedustella: 0700 96679 (1.81 € / min+pvm)

Selvänäkijä Meedio Mirelle pystyy auttamaan elämäntilanteidesi selvittellyissä jo kertasoitolla ja kaupanpäälle vielä voimalliset energialataukset mitkä todellakin vaikuttavat, auttavat ja tuntuvat taatusti.

Tervetuloa Ennustuspalvelujeni ja energiavälityksieni pariin viihtymään ja saamaan apua sekä kohtalon arvoitusten tietoutta jne.  Infopuhelin: 041 7709752

http://meediomirelle.blogspot.com

 

 

Äitienpäivän pakinointeja...

08.05.2011 - 17:50 / Kategoriat: bloggaus

Äitienpäivän ihmeitä on itsekullekin äidille usein se että ei itse "saisi mennä"  keittelemään aamuvarhaisella kahvejaan, se vaatii todellakin itsekuria äideiltä olla sivussa laakereillä lepäämässä, kahvitettavana ja kukitettavana.

Kiltisti siis äidit yrittävät jäädä aamuisin edes hetkeksi "laakereille lepäämään" yritellen näytellä rooliaan sujuvasti vaikkakin vastentahtoisesti, sen tietää itsekukin äiti kotonaan (aivan taatusti).

Äideillä on lapsen syntymälahjan kautta saatu ikuisen sisun liekki sydämissään, mikä ei työstämälläkään kulu eikä väsymyksestäkään sammu.

Äideille on luontaista olla jokapaikan höylinä missä ja milloin vain (useimmiten) lupaa kysymättä, siitähän on saanutkin alkunsa nimike "ilkeä anoppi".

Äitiressukat kun ovat syntymälahjahumalassaan ikuisia tahkonvääntäjiä, "viikatteitaan aina teroittelemassa", päästäkseen toteuttelemaan itsekunkin omia unelmia, kautta lasten ja lastenlasten jne.

Äideilläkin on syytä vetäytyä hieman itseensä (joskus) ajatuksen kautta työstäen tekemisiään ja tekemättä jättämisiään, miettiä todenteolla syvällä sydämissään, mihin "soppaan" voisi (jos saisi) lusikkansa pistää ja mitä tahkoa lähtee vääntämään ja missä kynsiään teroittelemaan

Äideillä on ikuinen vietti sisimmissään olla hyrränä pyörimässä kaiken keskipisteenä tässä ja nyt, niin omien, lastenlasten kuin muidenkin lasten  tekemisissä ja tekemättä jättämisissä.

Tämä kaikki yllä sepustettu suotakoon siis äideille anteeksi, sillä pohjimmiltaanhan me tarkoitamme vain hyvää itsekullekin, mutta eihän kukaan ole profeetta omalla maallaan, ei edes äidit, vaikka me sitä niin tahtoisimmekin olla hyvää hyvyyttämme, aina ja kaikkialla.

Äiditkin siis osaavat olla ärsyttäviä ja epäkiitollisia, sen tietää jokainen lapsi (ja vice versa), mutta tärkeintähän on toki itsekunkin tiedostaa että vaikka äiditkin osaavat olla ärsyttäviä niin ovat sitä vain omaa "tyhmyyttään" eikä tietoisten suunnitelmiensa kautta.

Suotakoon tuo "ärsyttävyys" siis heille, meille, teille äideille anteeksi itsekunkin lapsen sydämen kautta lausuttuna.

Eli...Oikein hyvää äitienpäivää itsekukin omalle äidilleen toivottaen  !

 

MAINOS